Haemme kesätöihin työnjohtoharjoittelijoita

Savon Kuljetus -konserni on nopeasti kasvava, luotettava suomalainen monialayhtiö, jonka laaja palveluvalikoima kattavat mm. kiviainesmyynnin, logistiikkaliiketoiminnan ja infrapalvelut. Haemme osaajia joukkoomme vahvistamaan vastuullista kasvua ja kehitystä.

Haemme kesätöihin työnjohtoharjoittelijoita infrarakentamisen työkohteisiin Itä- ja Keski-Suomen, Kainuun ja Hämeen alueille

Työnjohtoharjoittelijana pääset oppimaan työnjohdon tehtävistä ja kehittämään itseä infra-alan osaajana. Tehtävään kuuluu muun muassa työnsuunnittelua, dokumentointia, työmaiden työturvallisuuden ja materiaalien seurantaa, alihankintojen ja omien resurssien johtamista.

Meillä työnjohtoharjoittelijana pääset työskentelemään kokeneemman työnjohdon ohjauksessa ja pääset samalla tutustumaan infrarakentamisen mielenkiintoiseen maailmaan.

Sinulta toivomme positiivisuutta, innostusta infrarakentamisen alaa kohtaan, avoimuutta ja hyvää paineensietokykyä nopeasti muuttuvissa työmaatilanteissa. Työ edellyttää myös matkustusvalmiutta, joten asuinpaikkakunnallasi ei ole suurta merkitystä. Vuorovaikutus- ja työyhteisötaidot ovat sinulle keskeinen osa ammattitaitoa. Toimit myös työmaahenkilöstön lähiesimiehenä, joten haluat jatkuvasti kehittää myös esimiestaitojasi.

Tarjoamme erittäin monipuolisen ja vaihtelevan työnjohtoharjoittelijan työnkuvan lisäksi hyvän perehdytyksen ja mahtavat työkaverit. Pääset osaksi Infrarakentamisentiimiä, jonka vahvuuksia ovat kollegoiden tuki ja apu. Tarjoamme monipuolisen työnkuvan lisäksi hyvät työsuhde-edut ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamista infra-alan osaajana. Kesätyön aloitus- ja lopetusajankohta on sovittavissa, mutta toiveissamme on vähintään 4 kk työsuhde opintojen kesäloman ajan (5-8/2024).

Lisätiedot infran liiketoimintajohtaja Antti Pehkonen (044 7272 677), hakemukset 24.3 mennessä osoitteeseen rekry@savonkuljetus.fi.

Toimi nopeasti, sillä haastattelut käynnistetään ja paikka täytetään heti sopivien hakijoiden löydyttyä!

Savon Kuljetus -konserni on kiviaines-, kuljetus-, logistiikka- ja infrapalveluja tuottava monialayhtiö, jolla on lähes 60 vuoden pitkäjänteinen liiketoimintakokemus. Konserniin kuuluu emoyhtiö Savon Kuljetus Oy:n lisäksi KSK Logistiikka & Infra Oy, Niemisen Sora Oy, Suomen GPS-Mittaus Oy, Tuomaan Rakennus Oy sekä KTK Nurmes Oy. Konsernimme palveluksessa on lähes 180 vahvaa osaajaa ja liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa euroa. Olemme voimakkaasti kasvava infra-alan toimija ja meille on tärkeää aidosti henkilökohtainen palvelu, korkea laatu ja luotettavuus. Siksi Savon Kuljetus on aina sanansa mittainen. www.savonkuljetus.fi