Savon Kuljetus -konserni on nopeasti kasvava, luotettava suomalainen monialayhtiö, jonka laaja palveluvalikoima kattavat mm. kiviainesmyynnin, logistiikkaliiketoiminnan ja infrapalvelut. Haemme osaajia joukkoomme vahvistamaan vastuullista kasvua ja kehitystä.
Haemme kesälle 2026 haalari- / työnjohtoharjoittelijaa Kuopion maanteiden hoitourakkaan
Tehtäviisi kunnossapidon tiimin harjoittelijana kuuluu monipuolisesti erilaisia kunnossapidon tehtäviä sekä lisäksi muun muassa tarkastus- ja inventointitöitä. Työ on liikkuvaa, joten tehtävän hoitaminen edellyttää vähintään B-ajokorttia.
Taustaltasi voit olla ammattikorkeakoulun tai vastaavan oppilaitoksen opiskelija, kuten yhdyskunta-, rakennus-, ympäristö-, maanmittaus- tai konetekniikan, logistiikka tai tuotantotalouden tutkintoa suorittava opiskelija. Harjoittelussa pääset perehtymään urakan työtehtäviin ja toimintatapoihin, työturvallisuuteen sekä ammattisanastoon.
Sinulta toivomme positiivisuutta, innostusta alana kunnossapitoa kohtaan, avoimuutta ja hyvää paineensietokykyä nopeasti muuttuvissa työmaatilanteissa. Vuorovaikutus- ja työyhteisötaidot ovat sinulle keskeinen osa ammattitaitoa.
Määräaikaisen työsuhteen kesto on neljä kuukautta ja sen suunniteltu ajankohta on touko-elokuussa. Tarjoamme monipuolisen ja vaihtelevan harjoittelijan työnkuvan lisäksi hyvän perehdytyksen ja mahtavat työkaverit. Pääset osaksi kunnossapidon tiimiä, jossa hyvä yhteishenki kohtaa alansa osaavat ja kokeneet tiimiläiset. Meillä harjoittelijana pääset työskentelemään kokeneemman työnjohdon ohjauksessa ja pääset samalla tutustumaan kunnossapidon mielenkiintoiseen maailmaan.
Lisätiedot tehtävästä ja sen sisällöstä työmaapäällikkö Laura Tarvaiselta (laura.tarvainen@savonkuljetus.fi, 0447272691). Hakemukset ja CV palkkatoiveineen 28.02.2026 mennessä osoitteeseen rekry@savonkuljetus.fi.
Toimi nopeasti, sillä haastattelut käynnistetään heti ensimmäisten hakemusten saavuttua.
Savon Kuljetus -konserni on kiviaines-, kuljetus-, logistiikka- ja infrapalveluja tuottava monialayhtiö, jolla on 60 vuoden pitkäjänteinen liiketoimintakokemus. Konserniin kuuluu emoyhtiö Savon Kuljetus Oy:n lisäksi KSK Logistiikka & Infra Oy, Niemisen Sora Oy, Suomen GPS-Mittaus Oy sekä STM infra Oy. Konsernimme palveluksessa on lähes 170 vahvaa osaajaa ja liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa euroa. Olemme voimakkaasti kasvava infra-alan toimija ja meille on tärkeää aidosti henkilökohtainen palvelu, korkea laatu ja luotettavuus. Siksi Savon Kuljetus on aina sanansa mittainen. www.savonkuljetus.fi