Savon Kuljetus -konsernin toimitusjohtajaksi valittu Pekka Kilpimaa

Monialayhtiö Savon Kuljetus -konsernin uusi toimitusjohtaja on valittu. Marraskuun 2024 alussa tehtävässä aloittaa YTM Pekka Kilpimaa, joka siirtyy tehtävään yhdyskuntarakentamis- ja kunnossapitopalveluja tarjoavan Mestar Kuopio Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Logistiikka- ja infrapalveluihin sekä kiviainesmyyntiin erikoistuneen Savon Kuljetus Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu YTM Pekka Kilpimaa (53) Kuopiosta. Kilpimaa aloittaa tehtävässään 1.11.2024. Hän siirtyy tehtävään Mestar Kuopio Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Mestar Kuopio on Kuopion kaupungin ja sen konserniyhtiöiden kokonaan omistama yhdyskuntarakentamis- ja kunnossapitopalveluja tarjoava yhtiö.

Kilpimaa on kokenut ammattijohtaja, jolla on vankka tausta yritysten johto- ja kehitystehtävistä. Kilpimaa on vastannut Mestar Kuopio Oy:n yhtiöittämisprosessin loppuunsaattamisesta ja yhtiön käynnistämistoimista. Ennen Mestar Kuopio Oy:n toimitusjohtajatehtäviä hän on toiminut mm. ylläpitopäällikkönä Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksella sekä elinkeinoasiamiehenä ja yritysasiantuntijana Savon ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla.

– Savon Kuljetus on toimialallaan savolainen lippulaiva, joka on osoittanut pystyvänsä toimimaan tuloksellisesti eri toimintaympäristöissä sekä eri toimialoilla. Odotan innolla tulevaa tehtävää ja sen mukanaan tuomia haasteita sekä liiketoiminnan eteenpäinviemistä yhdessä henkilöstön kanssa, Pekka Kilpimaa toteaa uudesta tehtävästään.

Savon Kuljetus Oy on laajentanut toiminta-aluettaan viime vuosina niin Savossa, Pohjois-Karjalassa sekä Keski-Suomen alueella sekä Etelä-Suomessa maa- ja kiviainesmyynnissä, infrapalveluissa sekä maansiirtokuljetuksissa. Yhtiön logistiikkaliiketoiminnot ovat puolestaan laajentuneet merkittävästi digitalisaation ja verkkokaupan kasvun myötä. Konsernin palveluksessa on yli 200 henkilöä ja konsernin liikevaihto noin 140 miljoonaa euroa. Yhtiön 60. toimintavuosi käynnistyy ensi vuonna.

Lisätietoja:
Savon Kuljetus, toimitusjohtaja 1.11.2024 alk. Pekka Kilpimaa, p. 044 446 5084.

Savon Kuljetus -konserni on kiviaines-, kuljetus-, logistiikka- ja infrapalveluja tuottava monialayhtiö. Konserniin kuuluu emoyhtiö Savon Kuljetus Oy:n lisäksi mm. KSK Logistiikka & Infra Oy, Niemisen Sora Oy, Suomen GPS-Mittaus Oy ja STM Infra Oy. Toimimme pääosin Pohjois- ja Etelä-Savon alueella, Keski-Suomessa sekä Pohjois-Karjalassa. Konsernimme palveluksessa on yli 200 vahvaa osaajaa ja liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa euroa. Olemme vahva infra-alan toimija ja meille on tärkeää aidosti henkilökohtainen palvelu, korkea laatu ja luotettavuus. Siksi Savon Kuljetus on aina sanansa mittainen. www.savonkuljetus.fi