Infrarakentaminen

Savon Kuljetus on maa-, vesi-, betoni- ja infrarakentamisen osaaja, jonka tehtävänä on viedä eteenpäin rakennushankkeiden onnistunut toteutus asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Rakennamme eri puolella Suomea kotimaisia maamerkkejä: siltoja, katuja, teitä, liikenneväyliä ja ratoja – kunnostamme niitä ja huolehdimme maa- ja pohjarakentamisesta. Vahvaa toiminta-aluettamme on Itä-, Kaakkois- ja Keski-Suomi. Meidät tunnetaan hyvästä työnlaadusta sekä paikkansa pitävästä aikataulusta – työkulttuurimme pohjautuu tapaamme olla sanamme mittaisia.

Rakentamisen kokeneet ammattilaiset

Palveluksessa on osaavia infra-asiantuntijoita ja maanrakentamisen huippuammattilaisia, jotka pitävät huolta, että niin isojen kuin pienten työmaiden toteutukset sujuvat mallikkaasti suunnitelmien mukaan vaativissakin olosuhteissa ja palvelevat käyttäjiään tulevat vuosikymmenet – olipa sitten kyseessä suuri ja vaativa vesistö- tai rautatiesilta tai paikallinen kävelytie.

Työssämme tärkeää on työturvallisuus ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen koko työmaan henkilöstön kanssa. Työmaapäälliköt ja vastaavat mestarit huolehtivat urakoiden etenemisestä ja yhdessä tekemisen meiningistä – infratiimiemme vahvuutena on osaavien ammattilaisten saumaton yhteistyö, jonka tuloksena syntyy kotimaisia menestystarinoita hienojen infrahankkeiden parissa.

Työ puhukoon puolestaan!

Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.